Kuntoutusta ajetaan alas – epävarmuus varjostaa toimintaterapeuttien arkea

Julkaistu 1.4.2020

Sinä maanantaiaamuna kaksi viikkoa sitten toimintaterapeutti Anna-Maria Kyriopoulos tuli tavalliseen tapaan aamukahdeksaksi työpaikalleen helsinkiläiseen palvelutaloon. Hän ei ehtinyt aloittaa töitään, kun esimies otti häneen yhteyttä ja kertoi saaneensa viestin alueen kotihoidosta.

– Alueellamme toimii paljon kotihoidon yksiköitä, ja sinä aamuna oli paljon työntekijöiden poissaoloja. Hätä oli suuri, ja esimiehet halusivat irrottaa palvelutaloista väkeä kotihoidon avuksi. Iltapäivällä minulle soitti paikkoja koordinoiva henkilöstöpalveluyritys, jolta sain osoitteen. Siellä piti olla seuraavana päivänä kello 8.

Anna-Maria oli seurannut mediaa ja osasi henkisesti varautua siihen, että tehtäväsiiroja saattaa tulla.

– Se pääsi kuitenkin yllättämään, että siirto tuli näin nopeasti. Koska kukaan ei tule nyt töihin vähänkään flunssaisena, poissaolot lisääntyivät kotihoidossa äkillisesti. Se kertoo korkeasta työmoraalista.

Anna-Maria tietää päätyneensä siirrettävien joukkoon siksi, että hän on joustava ja pärjää erilaisissa oloissa.

– Teen tässä tilanteessa sen, mitä kulloinkin tarvitaan. Varmistin kyllä moneen kertaan, tietääkö toimeksiantajani varmasti, että minulla ei ole hoitoalan koulutusta eikä sen myötä lääkelupia. Minulle vakuutettiin tämän olevan ok. Silti hyppäys hoitotyön maailmaan ei ollut helppo.

Tietoa on nyt hankittava itse

Anna-Maria sai heti siirron aluksi tiedon, että työ tehdään parityöskentelynä.

– Sen viikon aikana asemapaikkani vaihtui kuitenkin kolme kertaa. Kahden päivän parityöskentelyn jälkeen sain passituksen kolmanneksi päiväksi uuteen paikkaan – yksin. Minulle annettiin yllättäen oma asiakaslista ja avainnippu sekä pikaperehdytys siihen, mitä teen kenenkin luona.

Käytännössä työ oli aamutoimissa ohjaamista tai aamupalan tai lounaan lämmittämistä ja valmistamista.

– Minulla oli noin viisi käyntiä päivässä, kun niitä voi normaalisti olla jopa kahdeksan. Oli hyvä, että minulle jäi riittävästi aikaa esimerkiksi osoitteiden etsimiseen. Neljässä paikassa olin täysin yksin. Tehtäväni oli suunniteltu niin, että en antanut lääkehoitoa. Kyse oli ohjauksellisista käynneistä, joissa sain käyttää omia vahvuuksiani.

Kuuden päivän kotihoitojakson jälkeen Anna-Maria palasi omaan työhönsä palvelutaloon. Sielläkin oli edessä poikkeusajan tehtäviä.

– Palvelutalon ravintola on poissa käytöstä, joten olen nyt koordinoinut hoitajien kanssa ruokahuollon logistiikkaa ja kuljettanut aterioita potilaiden asunnoille. Tulevasta en tiedä, vaan teen työni aina siellä, missä työvoimaa tarvitaan. Voi olla, että siirto kotihoitoon tulee vielä uudestaan, Anna-Maria toteaa.

Hänen mukaansa tiedonkulku on vaikeutunut nyt poikkeusaikana, kun kokouksia ei pidetä.

– Oma vastuu tiedonhankinnasta on korostunut. Jos jokin asia mietityttää, on syytä käydä heti juttelemassa esimiehen kanssa. Olen myös soittanut omalle luottamusmiehelleni ja varmistanut, että työtehtävien muutokset menivät varmasti pykälien mukaan.

Elämä on epävarmaa odottelua

Anna-Maria ei ole ainoa toimintaterapeutti, jolla on nyt edessään työnantajan määräämiä uusia tehtäviä sekä epätietoisuutta tulevista päivistä ja viikoista. Ammattilaisten etiikka ei anna myöten kieltäytyä määrätyistä tehtävistä, sillä ajat ovat hyvin poikkeukselliset. Myös esimiehet työskentelevät nyt kovissa paineissa.

Kuntoutusta on ajettu alas yhä useammassa paikassa, eivätkä päivää esimerkiksi palvelutaloissa rytmitä normaalit terapiaryhmät. Vastuu ja huoli omista asiakkaista on monilla kova, kun työpanos on pistettävä muihin töihin.

Esimerkiksi erään kaupungin arviointi- ja kuntoutusyksikön toimintaterapeutti kertoo nimettömänä, että hän kuuluu tällä hetkellä hoitajamitoitukseen ja työskentelee hoitajan työparina.

– Toistaiseksi ohjaan vielä pienryhmiä, mutta uusia asiakkaita ei oteta. Yksikkömme tulee nyt potilaita sairaalasta. Heidät siirretään pois koronapotilaiden alta. Tilanteet voivat muuttua tunneissa tai päivissä. Tänään kuulin esimieheltäni, että kaikille riittää kyllä töitä. Käytännössä elämä on kuitenkin epävarmaa odottelua, toimintaterapeutti kertoo.

Hänen yksikköönsä tuli juuri uusi lasten toimintaterapeutti, jota parhaillaan perehdyttää tehtävään laitosapulainen. Myös tämä toimintaterapeutti tulee apukäsiksi yksikköön, koska ei pysty tekemään lastenterapiaa.

– On aivan selvää, että joudumme tekemään nyt muita kuin toimintaterapeutin töitä. Eniten huolestuttaa se, että emme voi itse vaikuttaa tilanteeseen mitenkään. Minulla on lähihoitajan pohjakoulutus, joten mietin sitäkin, voinko joutua vielä tekemään lähihoitajan työtä. Otan nyt kuitenkin päivän kerrallaan ja ajattelen, että tuon aina toimintaterapian osaamiseni työhöni, teenpä mitä tahansa.

Kaikki me olemme samassa veneessä

Arviointi- ja kuntoutusyksikön toimintaterapeutti kokee, että toimintaterapeutin ammattitaitoa ja osaamista ei arvosteta nyt riittävästi. Työkulttuuri on hyvin hoitajavetoinen, eivätkä kaikki esimiehet näytä tietävän, mitä toimintaterapeutti tekee ja osaa.

Hän perääkin tässä tilanteessa esimiehiltä hyvää johtamista, vaikka heidänkin paineensa ovat kovat. Esimerkiksi siirtopäätöksistä viestimisessä on tärkeää lähestyä jokaista työntekijää yksilönä ja perustella siirrot selkeästi. Samoin on tärkeää kertoa, miten muutokset vaikuttavat palkkaan ja muihin työsuhteen ehtoihin.

– Koko ajan täällä työskennellessäni olen joutunut pitämään itse lippua korkealla ja muistuttamaan muille, mitä ammattitaitooni kuuluu. Nyt poikkeusoloissakin olen varmistellut, että tietäväthän kaikki, että emme tee hoitotyötä.

Moniammatillisuuden ytimessä on hänen mukaansa sen tunnistaminen, että jokainen tekee työtä omasta näkökulmastaan asiakkaan parhaaksi, ja kaikkien työtä ja näkemystä arvostetaan.

– Tällöin myöskään mikään ammattikunta ei pysty korvaamaan toisen ammattikunnan tekemää työtä.

Poikkeusolojen hyvänä puolena hän pitää sitä, että etälaitteet ja -kuntoutus on nyt otettu käyttöön tehokkaasti. Tällä hetkellä myös tunnelma on hyvä vaikkakin odottava.

– Kaikki tukevat ja auttavat toisiaan. Olemme selkeästi samassa veneessä.