Liity jäseneksi
Toimintaterapeuttiliitto on akavalainen ammattiliitto ja ainoa toimintaterapeuttien, toimintaterapia-alan ja sen opiskelijoiden edunvalvoja Suomessa. Jätä jäsenhakemus ja liity jäseneksi.
Ajankohtaista
UKK: Ulosmarssit Tampereella ja Turussa 6.2.2024 klo 14–16 ja muiden järjestöjen poliittiset lakot →
Keräsimme yhteen ulosmarssia koskevat usein kysytyt kysymykset.
TOI osallistuu ulosmarsseihin Tampereella ja Turussa 6.2. →
TOIn hallitus on tehnyt järjestöpäätöksen, jonka mukaan TOI osallistuu Akavan koordinoimaan akavalaisten liittojen yhteiseen ulosmarssiin tiistaina 6.2. Tampereella ja Turussa. Ulosmarssi koskee TOIn työsuhteisia jäseniä erikseen määritellyissä työpaikoissa.
JUKO | Julkisen sektorin akavalaiset eivät edelleenkään lämpene vientivetoisesta palkkamallista laissa – ”Valtakunnansovittelijasta tulisi julkisaloille hyödytön” →
Työministeri Arto Satonen keskusteli uuden työmarkkinamallin valmistelusta työmarkkinajärjestöjen ja valtakunnansovittelijan kanssa tiistaina.
JUKO: ”Vientimallin vieminen lainsäädäntöön politisoisi palkka- ja työehtoneuvottelut” →
JUKO lausui hallituksen suunnitelmista työministeriölle. Lausuntoaika sovittelujärjestelmän ja Suomen työmarkkinamallin kehittämisestä päättyi maanantaina. Työministeri Arto Satonen on kutsunut työmarkkinaosapuolet käymään läpi kertynyttä palautetta.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen uhkaa pahentaa toimintaterapeuttipulaa →
TOI vastustaa hallituksen aikuiskoulutustuen lakkauttamista koskevaa esitystä. TOI painottaa lausunnossaan, että tuen poistaminen voi vähentää toimintaterapeuttikoulutukseen hakeutumista ja siten heikentää toimintaterapiapalvelujen saatavuutta.
Kuntoutusalan Asiantuntijat: Työmarkkinamallin uudistaminen ei kuulu maan hallitukselle →
Kuntoutusalan Asiantuntijat ry korostaa työ- ja elinkeinoministeriölle antamassaan lausunnossa, että työelämää tulee jatkossakin kehittää työnantajien ja työntekijöiden yhteisvoimin. Työmarkkinamallin uudistamisen tulee tapahtua liittojen ja neuvottelujärjestöjen kesken, osana sovittelujärjestelmän uudistamista.
TOImisto on kiinni 22.12.2023–1.1.2024 →
Liiton TOImisto laskeutuu joulunviettoon perjantaina 22.12. Jäsenpalvelu palvelee rajoitetusti joulun ja loppiaisen välisen ajan 22.12.-5.1.
TOIn päivitetyt arvot on julkaistu →
Päivitetyt arvot hyväksyttiin liiton syysliittokokouksessa marraskuussa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnistyivät – jukolainen pääluottamusmies tukee TOIn jäseniä →
Neuvottelut koskevat ensivaiheessa konsernipalveluiden ja järjestämisen palveluiden koko henkilöstöä. TOI muistuttaa, että jukolainen pääluottamusmies tukee TOIn jäseniä neuvotteluissa.