Toimintaterapian YAMK-koulutus alkaa syksyllä 2025 kolmessa ammattikorkeakoulussa
Opinnot toteutetaan osana Turun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulujen sekä Metropolian ylempää tutkinto-ohjelmaa. Tarve toimintaterapeuttien YAMK-koulutukselle nousi esiin TOIn koulutusaiheisessa jäsenkyselyssä 2022, mikä osaltaan myötävaikutti koulutuksen käynnistämiseen.
Julkaistu 29.10.2024
Opinnot toteutetaan verkkomuotoisena osana jokaisen ammattikorkeakoulun ylempää tutkinto-ohjelmaa. Yhteistyön tavoite on tarjota toimintaterapian amk-tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittaneille mahdollisuus jatkaa oman alansa tietopohjan syventämistä ja alan kehittämistä.
-Oli tärkeää, että TOIn jäsenkyselyn kautta saimme vahvistusta sille, että tällaiselle koulutukselle on kysyntää. Toivomme, että mahdollisimman moni toimintaterapeutti löytää koulutuksen, sanoo yliopettaja Johanna Holvikivi Metropoliasta.
YAMK-koulutus antaa opiskelijalle mahdollisuuden ammatilliseen keskusteluun yhdessä muiden toimintaterapeuttien kanssa ja osallistua toimintaterapian kehittämiseen tulevaisuudessa.
-Olemme TOIssa koko ammattikuntamme puolesta iloisia tästä uudesta jatkokouluttautumismahdollisuudesta, joka mahdollistaa syventymisen toimintaterapiaan myös perustutkintokoulutuksen jälkeen. Toimintaterapeuttien omalla YAMK-tutkinnolla vastataan konkreettisesti jäsenten esiin tuomiin tarpeisiin, sanoo TOIn kehittämisasiantuntija Eva Paakkanen.
YAMK-opinnot tuovat toimintaterapeutille uusia mahdollisuuksia urapolulla. Koulutuksen myötä voi työllistyä esimerkiksi suunnittelija- ja päällikkötason tehtäviin hanke- ja projektityöhön, hyvinvoinnin, kuntoutuksen, työllistymisen, teknologian ja toimintaterapian asiantuntija- ja kehittämistehtäviin sekä lähiesihenkilötason johtamistehtäviin. YAMK-tutkinto voi toimia myös väylänä opettajan tehtäviin tai tohtoriopintoihin.
Haku syksyllä 2025 alkavaan YAMK-koulutukseen tapahtuu maaliskuussa 2025. Lisätietoja aiheesta löydät oppilaitosten internet-sivuilta sekä opintopolusta.
Lisätiedot:
Eva Paakkanen, TOIn kehittämisasiantuntija
p. 040 197 1482
Ajankohtaista
JUKO | HUS irtisanoo 280 työntekijää →Toimenpiteet HUS on ilmoittanut toteuttavansa joulukuun 13. päivään mennessä. JUKOn koordinoiva pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvailee yt-prosessia pitkäksi ja raskaaksi.
JUKO | Palkansaajien pääsopijajärjestöt hermostuivat HUSille →JUKO, Sote ja JAU: ”HUS unohti työnantajavelvoitteensa irtisanomisaallossa.”
Toimintaterapeuttiliitto: Työllisyysalueet tarvitsevat tutkitusti vaikuttavia keinoja työkyvyn tukemiseen →Työllisyyspalveluiden järjestämisestä vastaavat vuodenvaihteesta lähtien kunnat ja niiden perustamat työllisyysalueet. Suomen Toimintaterapeuttiliitto katsoo, että erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi alueet tarvitsevat nykyistä enemmän tutkimukseen perustuvia keinoja.
Kaikki tiedotteet →
Toimenpiteet HUS on ilmoittanut toteuttavansa joulukuun 13. päivään mennessä. JUKOn koordinoiva pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvailee yt-prosessia pitkäksi ja raskaaksi.
JUKO, Sote ja JAU: ”HUS unohti työnantajavelvoitteensa irtisanomisaallossa.”
Toimintaterapeuttiliitto: Työllisyysalueet tarvitsevat tutkitusti vaikuttavia keinoja työkyvyn tukemiseen →Työllisyyspalveluiden järjestämisestä vastaavat vuodenvaihteesta lähtien kunnat ja niiden perustamat työllisyysalueet. Suomen Toimintaterapeuttiliitto katsoo, että erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi alueet tarvitsevat nykyistä enemmän tutkimukseen perustuvia keinoja.
Kaikki tiedotteet →
Työllisyyspalveluiden järjestämisestä vastaavat vuodenvaihteesta lähtien kunnat ja niiden perustamat työllisyysalueet. Suomen Toimintaterapeuttiliitto katsoo, että erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi alueet tarvitsevat nykyistä enemmän tutkimukseen perustuvia keinoja.