Pohjois-Savon hyvinvointialueen yt-neuvottelut käynnissä – jukolainen pääluottamusmies tukee TOIn jäseniä
Pohjois-Savon hyvinvointialue on käynnistänyt henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Toistaiseksi ei ole tietoa, miten neuvottelut mahdollisesti vaikuttavat TOIn jäsenistöön. TOI muistuttaa, että epäselvissä tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä luottamusmieheen.
Julkaistu 1.10.2024
Pohjois-Savon hyvinvointialue käynnisti yhteistoimintaneuvottelut torstaina 26.9. aluehallituksen aiemmin syyskuussa tekemän päätöksen mukaisesti. Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa ja voivat johtaa enintään 200 henkilötyövuoden vähentämiseen.
Toistaiseksi ei ole tietoa, miten neuvottelut mahdollisesti vaikuttavat TOIn jäsenistöön. TOI seuraa tilannetta aktiivisesti.
Neuvotteluiden peruste on Pohjois-Savon hyvinvointialueen alijäämäinen talous. Tilinpäätösennusteen mukaisen alijäämän vuodelle 2024 ennakoidaan olevan 98 miljoonaa euroa. Lain mukaan hyvinvointialueiden tulee kattaa kertyvä talouden alijäämä vuoden 2026 loppuun mennessä.
Hyvinvointialueen talousarviossa vuodelle 2025 asetetaan alijäämätavoitteeksi noin 57 miljoonaa euroa. Henkilöstömenojen osuus säästötavoitteesta on arviolta 14,6 miljoonaa euroa. Tästä henkilöstön vähentämisen vaikutukset vastaavat enintään 200:aa henkilötyövuotta eli noin 10 miljoonaa euroa.
Hyvinvointialueen talousarvioehdotus vuodelle 2025 voi sisältää henkilöstömenojen vähennyksiä tai muita toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi irtisanomisia, osa-aikaistamia, lomautuksia tai heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa. Hyvinvointialue on vahvistanut ensimmäiset palveluverkkomuutoksiin liittyvät päätökset ja suunnittelee niitä lisää.
Yt-neuvotteluissa neuvotellaan muun muassa seuraavista asioista:
- luonnollisen poistuman kautta tuleva henkilöstövähentäminen
- irtisanomiset, osa-aikaistamiset ja lomautukset
- määräaikaisen työvoiman vähentäminen
- sairauspoissaolojen vähentäminen
- palvelurakennemuutoksessa lakkaavien yksiköiden vaikutukset
- johto- ja esihenkilörakenteiden muutosten vaikutukset esihenkilömäärään
- asiantuntijarakenteiden muutosten vaikutukset henkilöstömäärään
- tukipalvelutehtävien muutosten vaikutus henkilöstömäärään
- muiden yksikkö- ja toimintayksikkömuutosten vaikutukset henkilöstömäärään
- ei-lakisääteiset tehtävät
- integrointia tukevat muutokset
- mahdolliset päällekkäisyydet tehtävissä
- muutokset ostopalveluiden ja oman toiminnan suhteessa
- muutokset palvelussuhteen ehdoissa
Muutosten suunnittelussa huolehditaan, etteivät niiden vaikutukset vaaranna asiakas- ja potilasturvallisuutta ja huolehditaan asianmukaisesti lakisääteisestä palvelutuotannosta.
TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman muistuttaa, että mikäli yt-neuvottelut herättävät kysymyksiä nyt tai myöhemmin, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä työpaikan jukolaiseen pääluottamusmieheen tai liiton TOImistoon. Pääluottamusmiehen yhteystiedot löytyvät yleensä työpaikan ilmoitustaululta tai intranetistä.
Jos et tiedä, kuka työpaikkasi pääluottamusmies on, ole yhteydessä liiton TOImistoon.
Lisätiedot:
Tove Lassenius, TOIn toiminnanjohtaja
p. 040 613 9821
Kirsi Wikman, TOIn puheenjohtaja
p. 040 825 3107
Mitkä yt-neuvottelut?
Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella. Toisin kuin yrityksiä koskevassa laissa, kuntien ja hyvinvointialueiden on aina käytävä yt-neuvottelut riippumatta työpaikan henkilöstömäärästä.
Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa. Se antaa henkilöstölle mahdollisuuden osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Suomen Toimintaterapeuttiliiton jäsenten kohdalla henkilöstön edustajana toimii JUKOn pääluottamusmies.
Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallinen selvitys toimien perusteista, määrästä ja aikataulusta sekä siitä, miksi juuri tietyt henkilöt ovat valikoituneet niiden kohteiksi. Lisäksi työnantajan on laadittava henkilöstön edustajille kirjallinen esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi.
Mikäli työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun yt-neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita. Työnantaja saa vasta tämän jälkeen päättää varsinaisista toimenpiteistä ja niiden kohdentamisesta.
Ajankohtaista
JUKO | Julkisen sektorin korkeakoulutetut vaativat palkkaohjelman jatkumista sovitusti ja palkatonta työtä palkalliseksi →Valtio ja kirkko ovat avanneet yli 660 000 julkisen sektorin ja julkisrahoitteisten alojen palkansaajan sopimuskierroksen 15. tammikuuta. Myös yliopistojen, kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimukset ovat katkolla keväällä. Ylellä (28.1.) neuvottelukierrosta kommentoivat akavalaisia korkeakoulutettuja julkisalojen neuvotteluissa edustavan JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto ja valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne.
Akava: Eläkeuudistuksen neuvottelutulos osoitti vahvaa sopimisen kykyä →Akavan hallitus käsitteli kokouksessaan tänään eläkeuudistuksen neuvottelutulosta ja keskusteli kasvutoimista. Eläkeuudistuksen neuvottelutulos etenee seuraavaksi Akavan liittojen käsittelyyn ja hyväksyttäväksi. Akavan hallitus tekee päätöksen sen hyväksymisestä ensi maanantaina 27. tammikuuta.
TOIssa on voimaa – Keski-Suomessa! 20.2. klo 17–19 →TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman kutsuu kaikki Keski-Suomen alueen jäsenet yhteiseen tapaamiseen Jyväskylässä torstaina 20.2.2025 klo 17–19. Tapaamme ravintola Sataman Viilussa osoitteessa Satamakatu 10, 40100 Jyväskylä.
Kaikki tiedotteet →
Valtio ja kirkko ovat avanneet yli 660 000 julkisen sektorin ja julkisrahoitteisten alojen palkansaajan sopimuskierroksen 15. tammikuuta. Myös yliopistojen, kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimukset ovat katkolla keväällä. Ylellä (28.1.) neuvottelukierrosta kommentoivat akavalaisia korkeakoulutettuja julkisalojen neuvotteluissa edustavan JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto ja valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne.
Akavan hallitus käsitteli kokouksessaan tänään eläkeuudistuksen neuvottelutulosta ja keskusteli kasvutoimista. Eläkeuudistuksen neuvottelutulos etenee seuraavaksi Akavan liittojen käsittelyyn ja hyväksyttäväksi. Akavan hallitus tekee päätöksen sen hyväksymisestä ensi maanantaina 27. tammikuuta.
TOIssa on voimaa – Keski-Suomessa! 20.2. klo 17–19 →TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman kutsuu kaikki Keski-Suomen alueen jäsenet yhteiseen tapaamiseen Jyväskylässä torstaina 20.2.2025 klo 17–19. Tapaamme ravintola Sataman Viilussa osoitteessa Satamakatu 10, 40100 Jyväskylä.
Kaikki tiedotteet →
TOIn puheenjohtaja Kirsi Wikman kutsuu kaikki Keski-Suomen alueen jäsenet yhteiseen tapaamiseen Jyväskylässä torstaina 20.2.2025 klo 17–19. Tapaamme ravintola Sataman Viilussa osoitteessa Satamakatu 10, 40100 Jyväskylä.