TyöelämäUutiset

JUKOn blogi | Päättyvä vuosi oli työmarkkinoiden ”annus horribilis, kauhea vuosi” – jännitteitä on luvassa jatkossakin, kun edessä on vaikea neuvottelukierros

Eduskunta hyväksyi vientimallimallilain tiistaina 17. joulukuuta. ”Eduskunnan hyväksyttyä lakiesityksen vientivetoisesta palkkamallista ensi kevään kunta- ja aluevaaleista on tulossa palkkavaalit”, kirjoittavat JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto ja toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen.

Julkaistu 17.12.2024

Blogaus julkaistu JUKOn sivuilla 17.12.2024.

Kulunut vuosi on haastanut palkansaajia erityisesti maan hallituksen lakihankkeilla ja säästöpäätöksillä.

Hallitus on toteuttanut tai toteuttaa lakimuutoksia, jotka leikkaavat työttömyysturvaa sekä muuta sosiaaliturvaa, heikentävät työehtoja ja rajoittavat lakko-oikeutta.

Akavalaisia eli JUKO-liittojen jäseniä kirpaisivat jo muun muassa vuorotteluvapaan ja aikuiskoulutustuen lopettaminen.

”Erityisen ongelmallinen joululahja palkansaajille on eduskunnan 16. joulukuuta hyväksymä vientimallilaki.”

Lakiehdotus rajoittaa valtakunnansovittelijan mahdollisuutta tarjota sovitteluun päätyneille virka- ja työehtosopimusneuvottelujen osapuolille ratkaisua, joka huomioi kulloisenkin sopimusalan palkkaukseen liittyviä erityiskysymyksiä.

JUKO asettui liittojensa kanssa vastustamaan lakimuutosta. Teimme kuluneen vuoden vaikuttamistyötä, jotta lakia ei säädettäisi. Toisin kävi.

Julkisessa keskustelussa olemme korostaneet, ettei laki korjaa vientialojen kansainvälistä kilpailukykyä eikä julkisen taloutemme haasteita.

Sen sijaan vientimallilaki heikentää olennaisesti julkisen sektorin mahdollisuutta kilpailla kotimarkkinoilla palkoilla koulutetusta ja ammattitaitoisesta työvoimasta.

Tässä kohtaa onkin tarpeen muistuttaa, että JUKO ja sen jäsenliitot neuvottelevat jokaisen julkisaloilla työskentelevän akavalaisen vähimmäispalkankorotuksista, myös järjestäytymättömien työntekijöiden.

”Aula Researchin lokakuisessa kyselyssä vain 26 prosenttia vastaajista kannatti lakia.”

Kun eduskunta nyt hyväksyi lakiesityksen vientivetoisesta palkkamallista, ensi kevään kunta- ja aluevaaleista on tulossa palkkavaalit. Kysymme politiikoilta – Mikä on oikea palkankorotus julkisalojen palkansaajille?

Edellisten lisäksi hallitus valmistelee lainsäädäntöä suojelutyövelvoitteen laajentamiseksi, mikä käytännössä rajoittaa palkansaajajärjestöjen työtaisteluoikeutta.

”Valtion talouden säästökuuri on kurittanut erityisesti JUKOn valtiosektoria, kuntasektoria ja hyvinvointialuesektoria.”

Palkansaajajärjestöt arvioivat, että valtiolta häviää tällä hallituskaudella 3 000–5 000 työpaikkaa.

Useat kunnat ja kaikki hyvinvointialueet ovat käyneet läpi tuotannolis-taloudelliset yhteistoimintaneuvottelut. Viimeisimpänä jättimäisistä 280 ihmisen irtisanomisista ilmoitti HUS-yhtymä.

”Julkisen sektorin lakisääteisiä velvoitteita ei ole vähennetty samassa tahdissa kuin henkilöstöä on lähetetty kilometritehtaalle. Itseasiassa velvoitteita ei ole vähennetty lainkaan.”

Olemme huolissamme siitä, miten kansalaisten lakisääteiset palvelut tuotetaan asianmukaisesti, kun tekijöitä on entistä vähemmän, mutta palvelun tarvitsijoita jo nyt enemmän kuin ennen.

Olemme huolissamme myös työntekijöiden ja virkamiesten jaksamisesta sekä siitä, miten toteutuu heidän ja kansalaisten oikeusturva.

”Kaikki JUKOn virka- ja työehtosopimukset päättyvät talven ja ensi kevään aikana.”

Valtion ja kirkon sopimukset päättyvät helmikuussa, viimeisinä päättyvät kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset huhtikuun lopussa.

Neuvottelukierrokselle lähdemme vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Talouden näkymässä on kuitenkin pieniä positiivisia merkkejä.

Kaikesta huolimatta JUKO on valmistautunut huolellisesti. Olemme valmistelleet sektorikohtaisesti neuvottelutavoitteita, joista koostamme JUKOn yhteiset tavoitteet kaikille sektoreillemme.

Samaan aikaan järjestövalmiustyöryhmät ovat valmistautuneet tulevan neuvottelukierroksen haasteisiin.

Neuvottelujen aikana huolehdimme siitä, että luottamusmiehet ja liittomme saavat säännöllisesti tietoa neuvottelujen etenemisestä. Yksityiskohtaisesti emme neuvottelupöytiemme käänteitä avaa, mutta varmistamme, että kaikilla on kulloinkin tarvittava riittävä tieto.

”Vuosi 2025 on myös juhlavuosi. JUKO juhlii ensi vuonna varhaiskeski-ikäisenä.”

Jo kolmekymmentä vuotta JUKO on hoitanut julkisen sektorin akavalaisten edunvalvontaa. Yhdessä 35:n jäsenliittomme ja niiden 200 000 jäsenen kanssa olemme vaikuttava korkeakoulutettujen työehtojen edunvalvoja ja työelämän kehittäjä.

Strategiamme painottaa muun muassa luottamusmiesten toimintaedellytysten vahvistamista työpaikoilla.

Olemme tehneet strategian mukaista työtä kaikki nämä vuodet. Ensi vuonna virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa nostamme jälleen kissan pöydälle ja haemme lisätukea luottamusmiesten työlle.

”Henkilöstömenoihin kohdistuvat yt-neuvottelut, organisaatiouudistukset sekä kunta- ja hyvinvointialalla palkkausjärjestelmien käyttöönotto ovat kasvattaneet luottamusmiesten työtaakkaa.”

Vuoden lähestyessä päätöstään haluammekin kiittää jukolaisia luottamusmiehiä ja jäsenjärjestöjämme kaikesta jaksamisesta ja epävakaassa toimintaympäristössä entistäkin tärkeämmästä edunvalvontatyöstä.

Kiitos kuuluu myös JUKO-liittojen eri ammattiryhmille, jotka työllään tekevät kansalaisten arjesta ja juhlasta turvallisen, terveellisen ja sujuvan.

Rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2025!

Katarina Murto & Jouni Vattulainen

Kirjoittajat ovat JUKOn hallituksen puheenjohtaja ja JUKOn toiminnanjohtaja.

Ajankohtaista

Akavan alue- ja kuntavaalitavoitteet – elinvoimaiset alueet ja kunnat →

Painotamme alue- ja kuntavaalitavoitteissamme yhteistyön ja yhteistoiminnan tärkeyttä, laadukkaita koulutus- ja sivistyspalveluja, kunnan elinvoimatehtäviä ja hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluja. Nostamme esiin myös hyvän henkilöstöpolitiikan.

JUKOn blogi | Päättyvä vuosi oli työmarkkinoiden ”annus horribilis, kauhea vuosi” – jännitteitä on luvassa jatkossakin, kun edessä on vaikea neuvottelukierros →

Eduskunta hyväksyi vientimallimallilain tiistaina 17. joulukuuta. ”Eduskunnan hyväksyttyä lakiesityksen vientivetoisesta palkkamallista ensi kevään kunta- ja aluevaaleista on tulossa palkkavaalit”, kirjoittavat JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto ja toiminnanjohtaja Jouni Vattulainen.

TOIn suositukset yksityissektorin työehdoiksi ja vähimmäispalkoiksi päivitetty →

Suositukset koskevat toimintaterapia-alan yritysten palveluksessa olevia toimintaterapeutteja, joiden työsuhteessa ei sovelleta varsinaista työehtosopimusta. Päivitetyt suositukset ovat voimassa 1.5.2024-30.4.2026.

Kaikki tiedotteet →