Uutiset

JUKO | HUS irtisanoo 280 työntekijää

Toimenpiteet HUS on ilmoittanut toteuttavansa joulukuun 13. päivään mennessä. JUKOn koordinoiva pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvailee yt-prosessia pitkäksi ja raskaaksi.

Julkaistu 28.11.2024

Julkaistu JUKOn sivuilla 28.11.2024.

HUS-yhtymän yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena työpaikkansa menettää kolmisensataa työntekijää.

JUKOn koordinoiva pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvailee muun muassa Ylellä yt-prosessia pitkäksi ja raskaaksi.

– Kai tässä on kuitenkin saatu jotain positiivistakin aikaiseksi, kun vertaa nyt irtisanottavien määrää siihen mitä aluksi esitettiin. Toki vähenevä henkilötyövuosien määrä on edelleen huomattavan suuri.

Laasila muistuttaa, että vähenevien 500 määräaikaisen työsuhteen jakautumisesta eri ammattikuntiin ei ole tietoa. Jukon edustamien ammattiryhmien tarkoista irtisanomisluvuista Lassilalla ei toistaiseksi ole tietoa.

Hoitohenkilökuntaa HUS vähentää 2,4 prosenttia ja lääkäreitä 0,6 prosenttia. Vähennyksiä tehdään sekä määräaikaisia sopimuksia vähentämällä, eläköitymisten ja irtisanomisilla.

Konsernin hallinnosta ja tukipalveluista vähennetään Husin tiedotteen mukaan eniten, yhteensä 5,2 prosenttia. Tämä tarkoittaa 337 henkilötyövuotta, näistä irtisanomisia on 170.

Rekrytointikieltoa jatketaan pisimmillään vuoden 2025 loppuun saakka.

Säästöjä HUS hakee myös ostopalveluiden ja vuokratyön vähentämisestä, tilojen käytön tehostamisesta sekä kliinisen lisätyön ja ylityön vähentämisestä. Lisäksi paikallisten sopimusten muutoksilla saadaan aikaan useiden miljoonien eurojen säästöt.

Neuvottelujen piiriin kuului noin 28 000 henkilöä.

HUS kertoo, että laajennettu johtoryhmä lomautetaan ensi vuonna kahdeksi viikoksi ja HUSin muu johto viikoksi.

HUSin yt-tiedote on luettavissa tästä 28.11.2024

Lue myös:
Yt-neuvottelut: Palkansaajien pääsopijajärjestöt hermostuivat HUSille | 26.11.2024
Yt-neuvottelut: Akavalaiset sote-liitot järkyttyivät HUSin päätöksestä aloittaa jättimäiset yt-neuvottelut: ”Tämä on järjestöjen hätähuuto” | 22.8.2024

Ajankohtaista

JUKO | HUS irtisanoo 280 työntekijää →

Toimenpiteet HUS on ilmoittanut toteuttavansa joulukuun 13. päivään mennessä. JUKOn koordinoiva pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvailee yt-prosessia pitkäksi ja raskaaksi.

JUKO | Palkansaajien pääsopijajärjestöt hermostuivat HUSille →

JUKO, Sote ja JAU: ”HUS unohti työnantajavelvoitteensa irtisanomisaallossa.”

Toimintaterapeuttiliitto: Työllisyysalueet tarvitsevat tutkitusti vaikuttavia keinoja työkyvyn tukemiseen →

Työllisyyspalveluiden järjestämisestä vastaavat vuodenvaihteesta lähtien kunnat ja niiden perustamat työllisyysalueet. Suomen Toimintaterapeuttiliitto katsoo, että erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi alueet tarvitsevat nykyistä enemmän tutkimukseen perustuvia keinoja.

Kaikki tiedotteet →